nellim_box.jpg

NELLIM

Nellimin kylä on Inarijärven kainalossa, kuuluisan erämaajärven kaakkoiskulmalla, lähellä Venäjän rajaa. Alun perin Nellim on inarinsaamelaisten kylä, mutta 1920- ja 1930-luku toi suomalaisväestöä savottatöihin ja myöhemmin talvi- ja jatkosota Petsamosta kolttasaamelaisia. Nykyisin kylä tunnetaankin kolmen kulttuurin kohtauspaikkana. Tutustumiskohteina kylässä ovat muun muassa Nellimin perinne- ja museohuone ja Pyhän Trifon Petsamolaisen ortodoksinen kirkko.

ORTODOKSINEN KIRKKO

Nellimin ortodoksinen kirkko on pyhitetty Pyhälle Kolminaisuudelle ja Trifon Petsamolaiselle. Kirkko on rakennettu vuonna 1987 alkujaan rukoushuoneeksi. Vuotta myöhemmin metropoliitta Leo vihki sen kirkoksi. Kirkon on suunnitellut Seppo Latvala. Suunnittelussa on käytetty esikuvana Petsamon Yläluostarin kirkon vanhaa osaa. Kirkko lukeutuu ns. jälleenrakennuskirkkoihin. Kirkkoa käytetään myös ekumeenisten toimitusten pitopaikkana.

orto_kirkko.jpg

MUSEOHUONE­

Nellimin E­rähotellin yhteydessä on kolttas­aamelaisten perinnehuo­ne, pienimuotoinen museo, jossa on myös kylän alkuperäisväestön, inar­insaamelaisten­ esinei­stöä. Puuvillalang­asta paulotetut siika- ja lohiverkot ja pyydysraudat kertovat perinteisistä elinkeinoista. Taidokkaasti kirjaillut ­lapaset ovat näyte käsityötaidon korkeasta laadusta. Perinteiset koltta- ja inarinsaamelaiset puvut ovat myös esillä.

nellim_museo.jpg

VENÄJÄN RAJA JA PAATSJOEN SILTA

Suomen ja Venäjän raja on kylän jokapäiväistä ­elämää, myös Virtaniemen rajavartioaseman näkökulmasta. Vierailijoiden kannattaakin käväistä muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla Paatsjoen sillalla ihailemassa hienoa jokimaisemaa sekä ihmettelemässä omia että rajantakaisia vartiotorneja.

 

UITTORÄNNI

Nellimin seudulla on ollut suuria savotoita niin 1930-luvulla kuin heti sodan jälkeen. Niiden myötä alueelle tuli suomalaisasutusta. ATIF-metsäyhtiö rakennutti 1929 Keskimöjärven uittorännin matalien koskiosuuksien yli Nellimjärvelle,josta puut jatkoivat matkaansa Inarille ja Paatsjokea myöten Jäämeren rannalla Norjan Elvenissä sijainneelle sahalle. Entisöity uittoränni sopii koko perheen päiväretkikohteeksi. Perille pääsee autolla tai kävellen Paksuvuonosta merkittyä polkua pitkin. Rännillä on laavu tulistelua ja omien eväiden syöntiä varten.

 
­­

ERÄHOTELLI NELLIM

Hotelli- ja retkeilymajatasoiset majoitustilat, kaksi tilaussaunaa, sadan hengen tilausravintola ja kahvio sekä ohjelmapalvelut. Museohuone, käsitöiden myyntinäyttely ja rukoushuone.
Nellimintie 4230, 99860 Nellim
GSM +358 (0)400 415 989
jouko.lappalainen@nellim.fi
www.nellim.fi­

erahotelli.jpg

KULTTUURIT KOHTAAVAT NELLIMISSÄ

Opas odottaa Erähotellilla, jossa tutustumme kylän perinnehuoneeseen ja Petsamo-näyttelyyn. Tutustumme myös Inarinsaamelaiseen ja kolttasaamelaiseen käsityöperinteeseen, pukuihin ja käsitöihin. Samalla kerrotaan kolttasaamelaisten historiasta ja vaiheista. Erähotellilta siirrymme Nellimin pyhän kolminaisuuden kirkkoon, ortodoksinen kirkko. Kirkolta matkaamme Erähotellille, jossa nautimme maittavan lounaan noutopöydästä. Erähotellilta matkaamme Virtaniemeen ja Paatsjoen sillalle - Venäjän rajan tuntumaan.

Kesto:
n. 4-5 tuntia­

Hinta:
Sopimuksen mukaan, sisältää ohjelman sekä joko kahvin ja piirakan tai lounaan, kahvin ja piirakan (lounas kala tai porokeitto, savuporokiusaus)

Tiedustelut ja varaukset: Erähotelli Nellim

retki_01.jpg
retki_02.jpg
retki_03.jpg